kesäkuu 11, 2021

Nejdet Karadag

Kuntavaaliehdokas 2021 Vantaa

Olen ehdokkaana kuntavaaleissa 2021

MIKSI OLEN EHDOKKAANA ?

Politiikka on kiinnostanut minua jo pitkään. Haluaisin tehdä yhteiskunnan puolesta hyviä ja tärkeäksi kokemiani asioita. Vuonna 2012 olin Porvoossa kuntavaaliehdokkaana, vuonna 2017 Vantaalla ja vuonna 2019 olin eduskuntavaaliehdokkaana. Kuntavaalit 2021 tulee olemaan minun neljäs vaalit. Ovi ei vielä avautunut valtuustoon eikä eduskuntaan mutta yritän vaikuttaa parhaalla mahdollisella tavalla yhteiskunnan asiohin. Toimin 2012-2016 Porvoossa suomenkielisen koulutusjaoston luottamusmiehenä ja vuodesta 2017, Vantaalla monikulttuurisuusasiain neuvottelukunnassa ja tehtäväni jatkuu edelleen jäsenenä.

Suomessa on merkittävä määrä hyvin tänne kotoutuneita maahanmuuttajia, mutta he ovat yleensä niitä, jotka elävät tavallista arkea ja joista ei ole syytä kirjoittaa kohuotsikoita. Viimeaikaiset mediassa vahvasti esillä olleet maahanmuuttajien tekemät rikokset leimaavat myös tavallisten, hyvin kotoutuneiden ihmisten elämää. Haluan ehdokkuudellani nostaa esiin meidän, hyvin yhteiskuntaan kotoutuneiden uussuomalaisten äänen.