
Jokaisissa vaaleissa, olipa kyse eduskuntavaaleista tai kuntavaaleista, ilmastonmuutos nousee esiin yhdeksi keskeisimmistä keskustelunaiheista. Se on globaali haaste, jonka ratkaisemiseksi tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä ja sitoutumista. Mutta onko Suomen syytä nostaa se kaikkein tärkeimmäksi asiaksi kotimaisessa politiikassa?
Olen aina sanonut, että Suomessa ilmastonmuutoksesta puhutaan liikaa suhteessa muihin merkittäviin kysymyksiin. Meillä on paljon muita tärkeitä asioita, kuten talous, sosiaaliturva, koulutus ja turvallisuus, jotka kaipaavat huomiota ja ratkaisuja. Totta kai ilmastonmuutos on vakava asia maailmanlaajuisesti, ja toimenpiteitä sen torjumiseksi tarvitaan, mutta Suomen ei tulisi keskittyä siihen yksinomaan tai asettaa sitä kotimaan politiikan päällimmaiseksi huolenaiheeksi.
Suomi on pieni maa, jonka osuus maailman hiilidioksidipäästöistä on äärimmäisen pieni. Ympäristömme on jo nyt verrattain puhdas, ilmanlaatu erinomainen ja luonto hyvin suojeltu. Verrattuna suurvaltoihin, kuten Kiinaan, Intiaan ja Yhdysvaltoihin, sekä moniin Afrikan ja Lähi-idän maihin, joissa ilmansaasteet, jäteongelmat ja teollisuuden päästöt ovat valtavia, Suomen tilanne on hyvä. Silti täällä keskustelu ilmastonmuutoksesta on jatkuvasti pinnalla, ja tietyt poliittiset tahot käyttävät sitä hyväkseen ajamaan omia agendojaan.
On myös muistettava, että ilmastonmuutoksella voi olla Suomelle myönteisiä vaikutuksia. Lämpenevä ilmasto voi pidentää kasvukautta, parantaa maatalouden ja viljelyn mahdollisuuksia sekä edistää matkailua. Näitä asioita harvemmin nostetaan keskusteluun, vaikka niillä voi olla merkittävä vaikutus Suomen talouteen ja elinkeinoihin.
Tämä ei tarkoita, että ilmastonmuutosta tulisi väheksyä. On selvää, että globaali yhteisö tarvitsee ratkaisuja kestävään kehitykseen, energiantuotantoon ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen. Mutta Suomen tulee arvioida omaa rooliaan realistisesti. Me emme voi yksinään pelastaa maailmaa, mutta voimme toimia mallina tehokkaasta ja järkevästä ympäristöpolitiikasta ilman, että se estää muita tärkeitä kehityskohteita.
Keskustelu ilmastonmuutoksesta on tarpeellista, mutta sen tulee olla tasapainoista ja huomioida myös Suomen kansalliset tarpeet ja mahdollisuudet. Ei ole järkevää nostaa sitä kaiken muun ylitse, kun meillä on monia muita tärkeitä asioita, jotka kaipaavat huomiota ja ratkaisuja.
Nejdet Karadag
24.3.2025
More Stories
Luottamustehtävä jatkuu: Rakentamassa yhdenvertaista Vantaata
Kotouttaminen ja integrointi
22 vuotta Suomessa – oma matkani