1 lokakuun, 2023

Miksi olen ehdokkaana?

Olen ollut aktiivisesti mukana politiikassa noin 11 vuotta. Lähdin kuntavaaleihin ehdokkaaksi kolme kertaa, vuosina 2012, 2017, 2021 ja yhden kerran eduskuntavaaliehdokkaaksi v 2019. Miksi olen ehdokkaana ja miksi olen politiikassa mukana ?

Politiikka on kiinnostanut minua jo pitkään. Huomasin että Suomessa maahanmuuttajien määrä politiikassa on pieni. Mietin että meikälaisen joka on kotoutunut hyvin tämän yhteiskuntaan, pitää olla mukana politiikassa. Haluaisin tehdä yhteiskunnan puolesta hyviä ja tärkeäksi kokemiani asioita.

Miksi olen ehdokkaana kuntavaaleissa?

Lähdin mukaan kuntavaaleihin, koska haluaisin vaikuttaa yhteiskunnan asioihin omalla panoksella. Haluan vaikuttaa niihin asioihin jotka koskevat ihmisten arkea kaupungissani muun muuassa lähipalvelut, terveet koulut, varhaiskasvatus, kulttuuri ja meidän tulevaisuudet nuorisojen asiat, vanhusten hoito ja niin edelleen, kaikki nämä perusasiat pitää olla kunnossa.

Suomessa on merkittävä määrä hyvin tänne kotoutuneita maahanmuuttajia, mutta he ovat yleensä niitä, jotka elävät tavallista arkea ja joista ei ole syytä kirjoittaa kohuotsikoita. Viimeaikaiset mediassa vahvasti esillä olleet maahanmuuttajien tekemät rikokset leimaavat myös tavallisten, hyvin kotoutuneiden ihmisten elämää. Haluan ehdokkuudellani nostaa esiin meidän, hyvin yhteiskuntaan kotoutuneiden uussuomalaisten äänen.